Mitä tarjoan

Koulutuspalvelut



Yksityistunnit

Yksityistunneilla voidaan käydä läpi erilaisia arjen käytöksiä, joissa ei ole vielä suurempia haasteita tai harjoitella erilaisia arkitaitoja, kuten hihnakäytöstä tai luoksetuloa. Yksityistunneille varataan aikaa tunti, jonka aikana käydään läpi koulutettava asia asiakkaan kanssa joko asiakkaan kotona tai esimerkiksi lenkillä. Tunnin jälkeen lähetän kirjalliset koulutusohjeet. Ohjeita voi päivittää myöhemmin etänä! 


Käytöskonsultaatio

Käytöskonsultaatio on tarkoitettu haastavampien tilanteiden ja käytösten läpikäymiseen, kuten erilaisiin pelkotiloihin kotona tai lenkillä. Käytöskonsultaatioon kuuluu laaja esitietolomake, jonka tarkoituksena on hahmottaa koiran arki kokonaisuudessaan ja haasteen laajuus. Käytöskonsultaatio sisältää kahden tunnin kotikäynnin, laajat kirjalliset ohjeet ja raportin käynnistä. Lisäksi pakettiin kuuluu kouluttajan tuki sähköpostitse tai viestitse käynnin jälkeen kuukauden ajan.

Esitietolomake olisi hyvä olla minulla viimeistään 24 tuntia ennen tapaamista.

Kuva: Sussu Sallinen
Kuva: Sussu Sallinen

Etäkonsultaatio 1h

Erilaisten haasteiden ja arkitaitojen läpikäyminen yleisellä tasolla teamsin tai puhelimen välityksellä. Kirjalliset ohjeet kuuluvat pakettiin. Huomioithan, että neuvot etänä eivät ole niin yksityiskohtaisia, sillä neuvominen koiraa ja tilannetta näkemättä on haastavampaa.

Yksityistunteja kurssimuotoisesti

Halutessasi voit varata suoraan kolmen kerran yksityiskoulutuspaketin, jossa käydään läpi useampana kertana joko samaa haastetta tai useampia eri haasteita. Paketin sisältö on räätälöitävissä täysin asiakkaan toiveiden mukaisesti! Teemat voi pitää sisällään esimerkiksi omaehtoista käsittelyä, arkitaitoja tai hihnakäytöksien opettamista.

Voidaan tehdä jopa niin, että kouluttaja kouluttaa koiralle omistajan kanssa sovittuja käytöksiä. Näin voi olla joskus helpompi päästä alkuun koulutuksessa. Omistajan kanssa käydään läpi opetetut käytökset, jotta hän pystyy jatkamaan koulutusta koiran kanssa itsenäisesti. 

Kurssit

Eri mittaisia kursseja eri teemoihin liittyen. Kursseilla tehdään harjoituksia niin ryhmissä kuin erikseenkin. Kursseihin sisältyy kattavat kirjalliset ohjeet, joten kurssilla käytyihin asioihin voi palata aina uudestaan!

Peruutuskäytäntö

Varatut yksityistunnit ja käytöskonsultaatiot tulee peruttaa viimeistään edellisenä päivänä. Samana päivänä perutuista tai peruuttamattomista käynneistä veloitan 50% hinnasta. Lääkärin todistuksella samana päivänä perutuista tapaamisista korvausmahdollisuus. Kurssien peruutuskäytännöistä voit lukea lisää palveluehdoista.