Koiran kuuloaisti
Blogiteksteissäni olen aiemmin käynyt läpi koiran aisteja hajuaistin ja näköaistin osalta, joten ajattelin seuraavaksi kirjoitella koiran kuuloaistista hieman. Kuten aiemminkin olen maininnut ja monet tietävätkin, niin koirien aistit eroavat hyvin paljon ihmisen aisteista. Erilaisten aistien ymmärtäminen on tärkeää, jotta voisimme ymmärtää koiriemme käytöstä paremmin.
Koiran kuuloaisti on jopa nelinkertaisesti ihmisen kuuloa parempi ja koira voi kuulla jopa ultraääniä, joita ihmiskorva ei pysty havaitsemaan. Monilla koirilla onkin erilaisiin ääniin liittyviä pelkoja ja arkuuksia. Ääniarkuus on koirilla voimakkaasti periytyvä ominaisuus, jota on kuitenkin valitettavan vähän tutkittu. Katriina Tiiran teettämässä tutkimuksessa saksanpaimenkoirien ääniarkuuteen liittyi genomialue, jossa oli samoja geenejä, joiden tiedetään vaikuttavan ihmisten kuuloaistimukseen. Ihmisille teetetyissä tutkimuksissa tiedetään äänille yliherkkien ihmisten kokevan kovat äänet jopa kipuna tai voimakasta ärsytystä aiheuttavina ja ne saattavat laukaista pakene tai taistele- reaktion.
Koirien kuullessa äänet huomattavasti paremmin kuin ihminen, erilaisiin ääniin totutteleminen kannattaakin aloittaa varovasti. Esimerkiksi föönin ääneen tutustuminen voi olla hyvä aloittaa kauempaa ja hiljaisella tasolla, jotta koira ei säikähtäisi ääntä. Koirat voivat kuulla eri laitteista myös sellaisia ääniä, joita ihmiskorva ei havaitse ollenkaan.
Koira myös pystyy havaitsemaan pienetkin vaihtelut äänessä huomattavasti herkemmin kuin ihminen, joka on myös tärkeä tiedostaa koiran kanssa eläessä. Esimerkiksi koulutuksessa kannattaakin huomioida äänensävy. Eri äänensävyillä annetut vihjeet voivat tarkoittaa koirille eri asioita tai toisaalta "väärällä" äänensävyllä sanottu vihje ei tarkoitakaan koiralle mitään eikä se tällöin osaakaan suorittaa tehtävää. Monet koirat oppivat kyllä yleistämään eri äänensävyin kerrotut vihjeet tarkoittamaan samaa tehtävää, mutta etenkin nuoret koirat voivat olla tarkkoja tässä. Koira tunnistaa myös ihmisen tunnetilat helposti äänensävyn pienistäkin vaihteluista ja ovat taitavia tunnistamaan milloin olemme esimerkiksi aidosti iloisia verrattuna siihen, että olemmekin vaikka hieman turhautuneita tai jännittyneitä, mutta yritämme kuulostaa iloisilta. Turhautumisen tai jännityksen huomaaminen äänessä voi vaikuttaa koiran käytökseen monin tavoin, koira voi mennä hämilleen tai yrittää rauhoitella ihmistä esimerkiksi hidastelemalla.
Koirien erinomainen kuulo kannattaa myös huomioida muissakin arjen tilanteissa. Esimerkiksi jos koira haukkuu vieraiden tullessa ovikelloa ja koiralle halutaan opettaa tähän uusi käytös tai vaikkapa siedättää koiraa ovikellon ääneen, niin myös ovikellon äänen harjoittelussa voi olla hyvä ottaa huomioon mitä muita ääniä ulkoa koira voi kuulla ennen vieraiden tuloa (auton oven äänet, portin aukaiseminen, lähenevät askeleet pihatiellä..). Sillä koira voi oppia nopeasti milloin joku on oikeasti tulossa käymään ja milloin taas pelkästään harjoitellaan. Ja tästä syystä koulutus ei välttämättä etene toivotussa tahdissa, vaikka tuskin harjoittelusta haittaakaan on!
Koirien korvat ovat myös suunniteltu paremmin äänien keräämiseen kuin ihmisten korvat. Koirilla on 15 eri lihasta, jotka liittyvät korvien liikuttamiseen mahdollisimman laajoin liikeradoin ja koira pystyykin paikantamaan äänen suunnan helposti. Lisäksi koirat pystyvät liikuttamaan itsenäisesti vain toista korvaa, jolloin ne pystyvät vastaanottamaan yhä enemmän informaatiota eri suunnista. Koirien kokema äänitulva arjessa voi olla hyvinkin korkea ja jotkut koirat voivat kuormittua äänitulvasta herkemmin.
Kuten ihmisilläkin, niin koirilla kuulo voi huonontua iän myötä tai esimerkiksi vakavan korvatulehduksen myötä. Yleensä korkeat äänet koira kuulee paremmin tällöinkin, joten jos koirakaverin kuulo on heikentynyt, niin voi olla hyvä kokeilla esimerkiksi vihellystä tai pilliä puheen sijasta. Kuitenkin kuulon aleneminen voi aiheuttaa joissain vanhemmissa koirissa herkästi yleistyvää kovien äänien pelkoa.
Koirille voi tarjota erilaisia kuuloaistiin liittyviä virikkeitä, kuten esimerkiksi soittaa eri eläinten ääniä tai esimerkiksi erikielisten ihmisten puhetta. Monipuoliset virikkeet parantavat eläimen ongelmanratkaisukykyä ja vaikuttavat muutenkin aivojen toimintaan myönteisesti.
Muutamien tutkimusten mukaan koirat myös nauttivat etenkin klassisesta musiikista, mutta myös kevyestä rockista ja reggaesta. Tutkimuksissa on seurattu koirien sydänten sykkeitä ja todettu, että musiikki vähentää koirien stressitasoja. Tutkimuksissa koirat ovat myös levänneet enemmän ja haukkuneet vähemmän kuunnellessaan klassista tai kevyttä musiikkia. Kuitenkin hevimusiikin soittaminen on joissain tutkimuksissa lisännyt levottomuutta ja haukkumista.
Lähteet:
Miksi koira ulvoo, kun sille soitetaan musiikkia? - Video | Yle Uutiset
Sounds Only Dogs Can Hear: Higher Pitches Is Where They Shine (akc.org)
Koirien käyttäytyminen ja persoonallisuus- Katriina Tiira